Koulutusvelvollisuus työsuhteen päättyessä

Työsopimuslain 7 luvun 13 §:n mukaan työnantajan on tietyin edellytyksin järjestettävä koulutusta tuotannollisin ja taloudellisin syin irtisanomalleen työntekijälle. Säännöksen tavoitteena on edistää irtisanotun työntekijän uudelleen työllistymistä. Käymme tässä artikkelissa lyhyesti läpi, milloin ja millä edellytyksillä työnantajalle syntyy koulutusvelvollisuus samoin kuin velvollisuuden sisältöä.

 

Koulutusvelvollisuus koskee työnantajia, jotka työllistävät säännöllisesti vähintään 30 työntekijää. Koulutusvelvollisuus syntyy, kun tällainen työnantaja irtisanoo tuotannollisin ja taloudellisin perustein palveluksessaan yhdenjaksoisesti vähintään viisi vuotta olleita työntekijöitä. Työnantajan on tällöin kustannettava irtisanotuille työllistymistä edistävää koulutusta tai valmennusta.

 

Säännöksessä ei ole määritelty tarkemmin koulutuksen toteuttamistapaa. Se voidaan näin ollen järjestää niin massa- kuin yksilöllisenä koulutuksena. Kummassakin tapauksessa koulutuksen on vastattava arvoltaan joko työntekijän laskennallista kuukausipalkkaa tai irtisanotun työntekijän kanssa samassa toimipaikassa työskentelevän henkilöstön keskimääräistä kuukausiansiota riippuen siitä, kumpi näistä on määrältään suurempi. Työnantajan työntekijälle lain perustella kustantama koulutus on saajalleen verovapaata.

 

Säännöksen tarkoitus huomioon ottaen yksilöllinen, kunkin työntekijän henkilökohtaisista tarpeista lähtevä koulutus on yleensä suositeltavaa. Käytännöllinen ja kustannustehokas tapa koulutusvelvollisuuden täyttämiseen on esimerkiksi koulutusseteli, joka toimii samaan tapaan kuin lounas- ja virikesetelit. Työnantaja täyttää koulutusvelvoitteensa yksinkertaisesti tilaamalla kullekin työntekijälle tarvittavan määrän koulutusseteleitä. Tällöin työnantajan ei tarvitse esimerkiksi kartoittaa erikseen työntekijöiden koulutustarpeita ja koulutuksenjärjestäjiä eikä organisoida koulutuksia. Työntekijä voi  valita itselleen sopivimmat koulutukset ja maksaa ne koulutusseteleillä.

 

Krista Turunen

Käytämme verkkosivustollamme evästeitä analytiikkaan palvelun kehittämiseksi. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön.

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Close