Vakituisen työntekijän irtisanominen ja kausityöntekijöiden palkkaaminen samanaikaisesti

Hovioikeuden ratkaisun S 17/112 (annettu 20.6.2017) mukaan vakituisen työntekijän irtisanominen oli laiton, kun yhtiö heti irtisanomisen jälkeen palkkasi kausityöntekijöitä sekä nollatuntisopimuksella työskenteleviä työntekijöitä. Ratkaisu ei ole vielä lainvoimainen.

Työntekijä A:n työsuhde oli alkanut määräaikaisena joulukuussa 2008 ja maaliskuussa 2009 se oli muutettu toistaiseksi voimassa olevaksi. Huhtikuussa 2014 hänet oli irtisanottu ja työsuhde oli päättynyt toukokuussa 2014.

Työntekijä A:n irtisanomisesta huolimatta yhtiö oli palkannut kesäksi 2014 määräaikaisia kausityöntekijöitä. Yhtiön mukaan kausityöntekijät oli palkattu tasaamaan ruuhkahuippua ja he olivat työskennelleet toukokuusta syyskuuhun täysipäiväisesti.

Tämän lisäksi yhtiö oli palkannut lokakuussa 2014 työntekijöitä ns. nollatuntisopimuksella, joiden työtunnit olivat määräytyneet yhtiön tarpeen mukaan (mm. sairaslomasijaisuudet).

Hovioikeuden mukaan työntekijä A:n työ oli vähentynyt olennaisesti ja pysyvästi työn uudelleen organisoimisen vuoksi. Hovioikeus kuitenkin totesi yhtiön tienneen työvoiman tarpeen jatkumisesta kesän ajan. Koska yhtiö oli palkannut täysiaikaisesti työskennelleitä kausityöntekijöitä kesäksi, olisi sen pitänyt tarjota tällaista työtä ensin A:lle. Näin ollen yhtiöllä ei ollut perustetta A:n työsopimuksen irtisanomiseen.

Käräjäoikeus oli arvioinut kohtuulliseksi korvaukseksi työsuhteen perusteettomasta päättämisestä 9 kuukauden palkkaa vastaavan määrän, joka A:n kohdalla oli 23.454 euroa. Hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden ratkaisun korvauksen määrästä.

Ratkaisuun voidaan hakea valituslupaa korkeimmalta oikeudelta 21.8.2017 mennessä, joten päätös ei ole vielä lainvoimainen.

Krista Turunen

Käytämme verkkosivustollamme evästeitä analytiikkaan palvelun kehittämiseksi. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön.

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Close