Korkeimman oikeuden ennakkoratkaisu KKO 2022:17 työsuhteen päättämisestä tuotannollisin ja taloudellisin perustein

Mistä tapauksessa oli kysymys?

Korkeimman oikeuden 16.3.2022 antamassa ratkaisussa KKO 2022:17 otettiin kantaa työnantajan tuotannolliseen ja taloudelliseen irtisanomiseen liittyvän uudelleensijoitusvelvollisuuden maantieteelliseen laajuuteen. Työsopimuslain 7 luvun 4 §:n mukaan työnantaja saa irtisanoa työntekijän lain 7 luvun 3 §:ssä tarkoitetuilla tuotannollisilla ja taloudellisilla perusteilla ainoastaan, jos työntekijää ei voida irtisanomisen vaihtoehtona sijoittaa muuhun tämän työsopimuksen mukaista työtä vastaavaan työhön tai muuhun työhön, jota tämä voisi tehdä koulutuksensa ja kokemuksensa perusteella joko suoraan tai molempien osapuolten kannalta tarkoituksenmukaisen ja kohtuullisen koulutuksen jälkeen.

Miten irtisanomisperusteen täyttymistä on arvioitava?

Korkein oikeus totesi ratkaisussaan, että taloudellisten ja tuotannollisten irtisanomisperusteiden lainmukaisuutta on tarkasteltava vaiheittain kunkin laissa säädetyn edellytyksen osalta. Ensi vaiheessa on arvioitava, onko tarjolla oleva työsopimuksen mukainen työ olennaisesti ja pysyvästi vähentynyt. Työnantajan on siten kyettävä osoittamaan, että tarjolla oleva työ on vähentynyt olennaisesti ja pysyvästi. Mikäli työntekijän työsopimuksen mukainen tarjolla oleva työ ei ole vähentynyt olennaisesti ja pysyvästi, irtisanomista on pidettävä perusteettomana. Tällöin ei siis enää ole erikseen tarpeen tarkastella, onko työnantaja täyttänyt irtisanomisen edellytyksenä olevan muun työn tarjoamis- ja koulutusvelvollisuutensa.

Muun työn tarjoamis- ja koulutusvelvollisuus

Jos työntekijän työsopimuksen mukainen työ on vähentynyt olennaisesti ja pysyvästi, työnantajan on vielä ennen irtisanomista arvioitava, onko irtisanominen vältettävissä tarjoamalla työntekijälle tämän työsopimuksen mukaista työtä vastaavaa työtä tai muuta sellaista työtä, joka vastaa työntekijän koulutusta, ammattitaitoa tai kokemusta. Jos työntekijää ei voida sijoittaa suoraan edellä tarkoitettuun muuhun työhön, työnantajan on vielä selvitettävä, onko tämä kohtuudella koulutettavissa tällaisiin tehtäviin. Irtisanomiselle on laillinen peruste ainoastaan siinä tapauksessa, että kaikki edellä mainitut irtisanomisen edellytykset täyttyvät, eli työ on vähentynyt olennaisesti ja pysyvästi, eikä työntekijää voida sijoittaa muuhun työhön.

Korkeimman oikeuden perusteluiden ja työsopimuslain esitöiden mukaan työnantajan uudelleensijoitusvelvoite ulottuu työnantajan kaikkiin sen Suomessa oleviin toimipisteisiin, joissa työntekijälle olisi edellä tarkoitettuja töitä. Uudelleensijoitusvelvoitetta ei siten ole rajoitettu alueellisesti. Tällaisista rajoitteista ei myöskään ole mahdollista sopia työnantajien ja työntekijöiden valtakunnallisten yhdistysten eli työnantaja- ja työntekijäliittojen välisessä työehtosopimuksessa, koska työsopimuslain irtisanomisperusteita koskevat säännökset ovat työntekijän suojaksi pakottavaa oikeutta. Tästä syystä kyseisessä tapauksessa sovelletun työehtosopimuksen mukaisella uudelleensijoitusvelvoitteen alueellista laajuutta rajoittaneella määräyksellä ei ollut oikeudellista merkitystä, ja työnantajan katsottiin laiminlyöneen uudelleensijoitusvelvoitettaan.

Lopputulos

Edellä mainituilla perusteilla korkein oikeus päätyi siihen, ettei työnantajalla ollut laillista työsuhteen päättämisperustetta ja pysytti voimassa hovioikeuden tuomion, jolla työnantaja oli tuomittu maksamaan työntekijälle korvausta työsuhteen perusteettomasta päättämisestä.

Käytämme verkkosivustollamme evästeitä analytiikkaan palvelun kehittämiseksi. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön.

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Close