Lomaraha

Suuri osa suomalaisista viettää heinäkuussa kesälomaansa ja lomarahat ovat heille ajankohtainen asia. Lomarahalla tarkoitetaan normaalin vuosilomapalkan lisäksi maksettavaa osuutta, joka on suuruudeltaan pääsääntöisesti 50 % työntekijälle maksettavan vuosilomapalkan suuruudesta.

Toisin kuin monesti kuvitellaan, lomaraha ei ole työntekijän lakisääteinen oikeus. Vuosilomalain mukaan työntekijälle tulee maksaa vuosiloman ajalta vain tämän normaalia palkkaa vastaavaa vuosilomapalkkaa. Tämän lisäksi monilla aloilla on kuitenkin erikseen sovittu vuosilomapalkan lisäksi maksettavasta lomarahasta. Lomaraha voikin siis perustua joko työsuhteessa noudatettavaan työehtosopimukseen, työnantajan ja työntekijän solmimaan työsopimukseen tai työpaikalla noudatettavaan käytäntöön. Työnantaja ei lähtökohtaisesti voi luopua lomarahan maksamisesta jos työpaikalla on vakiintuneesti maksettu lomarahaa, vaikka työnantajalla ei olisikaan työehtosopimukseen tai työsopimukseen perustuvaa velvollisuutta lomarahan maksamiseen.

Työntekijän oikeudesta lomarahaan voi joskus syntyä epäselvyyttä tai jopa erimielisyyttä. Mikäli työnantaja kieltäytyy lomarahan maksamisesta, kannattaakin ottaa yhteyttä asiantuntijaan ja selvittää oikeus lomarahaan.

Käytämme verkkosivustollamme evästeitä analytiikkaan palvelun kehittämiseksi. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön.

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Close